Skip to main content

Ohjeita äänestäjille

Äänioikeus TEKin vaaleissa

Äänioikeutettuja sekä oikeutettuja asettumaan ehdokkaiksi ovat kaikki Tekniikan Akateemiset ry:n vuosijäsenet ja kunniajäsenet ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF rf:n TEKiin kuuluvat varsinaiset jäsenet, jotka on 1.1.2011 mennessä hyväksytty jäseniksi.

Jäsenen vaalialue määräytyy sen mukaan, missä hän asuu 1.1.2011 TEKin jäsenrekisterin mukaan. Tekniikan Akateemiset ry:n jäsen voi asettua ehdokkaaksi sillä vaalialueella, jossa hän on asunut 1.1.2011 TEKin jäsenrekisterin mukaan.

Äänestäminen ulkomailta

Ulkomailla asuva TEKin jäsen voi äänestää valitsemaansa ehdokasta valitsemaltaan vaalialueelta. Äänioikeuden  kelpoisuusvaatimukset ja vaaleihin liittyvät päivämäärät ovat samat ulkomailla ja kotimaassa asuville.

Vaalitapa

TEKin valtuuston vaalissa noudatetaan suhteellista listavaalia.

Vaalialueet

Tekniikan Akateemiset ry:n valtuustoon valitaan 66 edustajaa neljältä maantieteelliseltä vaalialueelta jäsenmäärien suhteessa. Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:n valtuustoon valitaan näiden lisäksi neljä Tekniska Föreningen i Finland TFiF rf:n edustajaa yhdestä koko valtakunnan kattavasta vaalipiiristä.
 

Tekniikan Akateemiset ry:n valtuusto

66 valtuutettua  

Vaalialue Valittavia
Eteläinen vaalialue 37
Läntinen vaalialue 19
Itäinen vaalialue 3
Pohjoinen vaalialue 7

 


Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:n valtuusto
 
70 valtuutettua

Vaalipiiri Valittavia
Tekniikan Akateemiset ry:n valtuusto 66
TFiF 4

 

Katso vaalialueiden postinumerot.

Eteläinen vaalialue (Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) alue): Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat.

Läntinen vaalialue (Länsi- ja Sisä-Suomen AVI-alue ja Lounais-Suomen AVI-alue sekä Ahvenanmaan valtionviraston alue): Varsinais-Suomen, Satakunnan, Ahvenanmaan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Itäinen vaalialue (Itä-Suomen AVI-alue): Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat.

Pohjoinen vaalialue (Pohjois-Suomen AVI-alue ja Lapin AVI-alue): Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat.