Skip to main content

Ihonen Jari

Birth year

1972

Degree

TkT

Occupation

VTT

Home town

Espoo

Presentation

Työ- ja henkilöhistoriaa

Olen 38-vuotias Mikkelissä varttunut, mutta nykyisin Espoon Leppävaarassa asuva mies. DI-opinnot tein Otaniemessä TKK:lla (nyttemmin Aalto yliopisto) 1992-1997. Siellä aloitin myös väitöskirjan korroosiosta ennen kuin muutin Ruotsiin ja vaihdoin aiheen polttokennoihin.

Vietin yhteensä reilut 7 ½ vuotta Ruotsissa. Sinä aikana savolaispoikakin oppi sujuvan ruotsin, pakko kun oli. Koulutukseltani olen tekniikan tohtori, väitöskirja tuli tehtyä Tukholmassa KTH:ssa. Sen jälkeen hankin työkokemusta yksityisellä puolella pari vuotta Cellkraft AB:ssa.

Suomeen palasin vuoden 2006 alussa. Työpaikakseni tuli Valtion teknillinen tutkimuskeskus (1.12.2010 alkaen Teknologian tutkimuskeskus VTT) ja teen edelleen töitä pääosin polymeeripolttokennojen parissa, vaikka välillä hieman akkupuolen asioitakin tulee mietittyä. Työn luonne on muuttunut tutkimuksesta enemmän tutkimusjohtamiseksi ja projektien myynniksi. Näin taitaa useimmille käydä.

Tuulivoima ja energiapolitiikka

Ympäristöasioiden ja energiapolitiikan kanssa olen toiminut noin vuodesta 1994 alkaen, jolloin liityin Otaniemen ympäristöseuraan. On hyvin mahdollista että tuon teon seurauksena päätin jatkaa insinööriopintoja enkä vaihtanut Helsingin yliopiston puolelle valtiotieteitä lukemaan. OYS:n parissa oli hyvä tuulettaa ajatuksia muuten niin teknologiauskoisessa Otaniemessä.

Energia-asioihin ja tuulivoimaan aloin paneutua Dodo ry:n energia-aiheisessa keskusteluryhmässä vuonna 1996. Tuon ryhmän keskusteluista lähti alulle Lumituuli Oy, jonka perustajajäseniä olen. Lumituuli Oy:n hallituksessa olin useamman vuoden, viimeksi 2009-2010 hallituksen puheenjohtajana.

Energiapolitiikan puolella olen vaikuttanut ennen kaikkea tuulivoima-alan järjestöissä. Olen ollut Suomen tuulivoimayhdistyksen (STY) hallituksessa yhteensä (muistaakseni) 6 vuotta josta puheenjohtajana 2007 ja 2008. Puheenjohtaja-aikanani tuulivoiman näkyvyys kasvoi Suomessa ja tuulivoimalle alettiin valmistella syöttötariffia.

Osallistuin STY:n edustajana lukuisiin valiokuntakuulemisiin eduskunnassa ja muihin tilaisuuksiin. Osallistuin myös syöttötariffityöryhmän työhön tuulivoimayhdistyksen nimeämänä pysyvänä asiantuntijana.

Minä ja TEK

TEK on minulle tullut toistaiseksi tutuksi lähinnä TEK:n lakimiehien tarjoaman laadukkaan avun muodossa. Apua olen saanut niin tarjottujen työpaikkojen sopimuksista neuvotellessa kuin oman työpaikan erimielisyyksiä selvitettäessä. Viime kesänä ja syksynä tuli omalta kohdaltani hyvin selville se miten tärkeää on se että työntekijöiden oikeuksia on puolustamassa vahvat ammattiliitot.

Candidate list

Vihreät

Candidate number

457

Electoral district

Southern electoral district

Election alliance

Suuri vaalirengas